Golf Talma vahvistaa kentänhoito-organisaatiotaan
Kuva yllä: Jussi Tuominen
Golf Talma Oy on palkannut apulaiskenttämestariksi Jussi Tuomisen. Tuominen on 25-vuotias espoolainen ja suorittaa parasta-aikaa golfkenttämestarin erikoisammattitutkintoa. Monipuolista ja vastuullista golfkentänhoidon kokemusta hänellä on kahdeksan vuoden ajalta Master Golfista. Golfkentän rakentamisen saloihin hän on päässyt perehtymään nyt viimeisinä työtehtävinään ennen Golf Talmaan siirtymistä Sarfvik Golfissa.
– Haimme toiseksi apulaiskenttämestariksi tiimimme hyvin motivoitunutta tekijää, jolla on itsellään voimakas halu kehittyä ja olla mukana kehittämässä myös Golf Talman kentänhoitoa. Jussi vastaa profiililtaan erinomaisesti meidän tarpeisiimme, kertoo kenttämestari Alex Portaankorva.
– On hienoa päästä aloittamaan uudessa roolissa Golf Talmassa ja liittyä osaksi ammattitaitoista tiimiä. Golf on ollut osa elämääni pienestä pitäen, ja ensimmäiset kesätyöni olivatkin golfkentällä. Vaikka suuntauduin välillä kaupalliselle alalle, golf veti lopulta takaisin puoleensa, ja päätin tehdä kentänhoidosta ammattini, kertoo Jussi Tuominen.
– Tavoitteenani on jatkuvasti kehittää itseäni ja oppia uutta, jotta voin hyödyntää osaamistani kentän kunnossapidossa ja kehittämisessä. Odotan innolla työskentelyä Golf Talmassa ja mahdollisuutta olla mukana tarjoamassa pelaajille parasta mahdollista pelikokemusta, jatkaa Tuominen.
Tuomisen lisäksi kentänhoidon organisaatioon on nimetty määräaikaisella kausityöntekijäsopimuksella Pyry Lindroos (kuva alla), jonka työnimike on assistant-in-training (apulaiskenttämestariharjoittelija). Lindroos on Tuomisen tapaan kentänhoidon uutta sukupolvea, joka omaa vahvan omistautumisen laadukkaan golfkentänhoidon työlle ja tässä työssä kehittymiselle.

– Nyt meidän kentänhoidon organisaatiouudistus on valmis ja pääsemme tekemään töitä erittäin hyvistä lähtökohdista kohti Golf Talma Oy:n strategiassa ja toimintasuunnitelmassa asetettuja tavoitteita. Alex Portaankorva on aloittanut uutena kenttämestarina, Eero Malinen ”vanhasta kaartista” on nimetty apulaiskenttämestariksi ja Jussi Tuominen tuo oman vahvan panoksensa uutena toisena apulaiskenttämestarina. Tiimin täydentää meidän kokenut ja osaava vakituisten työntekijöiden porukka. Tämän lisäksi kentänhoidossa työskentelee iso joukko innokkaita kausityöntekijöitä, uudessa roolissa apulaiskenttämestariharjoittelija ja käytämme sovittuihin projekteihin myös ulkoa ostettavia palveluita ja eri alihankkijoita, sanoo toimitusjohtaja Ismo Haaponiemi.
Tuominen on aloittanut työt Golf Talmassa 7.4. ja Lindroos 2.4.2025.
Golf Talma Oy:n kentänhoidon organisaatio