Haastattelussa Rainer Helling

Info04.06.2019

Golf Talman täyttäessä 30 vuotta haastattelimme seuran kunniajäsen Rainer Hellingiä ja pyysimme häntä nostamaan ylös muutamia muistiin jääneitä tärkeitä tapahtumia vuosien varrelta.

Helling kertoo Golf Talman alussa jäsenmäärän olleen merkittävästi pienempi kuin mihin tänä päivänä on päästy mutta toiminnan olleen erittäin aktiivista jo silloin.

– Kun seura oli viisivuotias, annettiin jäsennumero 300. Vuonna 1997 Alpo Lindqvist teki yhden kauden kävellen pelattujen kierrosten ennätyksen, 270 kierrosta. Jäseniä oli silloin 482, joista junioreita 57. Nahkasohvin ja arkkitehdin suunnittelemine mattoineen varustettu iso kabinetti oli vain jäsenille. Baarissa oli mittatyönä tiikistä tehty tiski ja terassillakin infrapunalämmittimet. Erityisesti valmistetussa astiastossa oli Golf Talman logot, Helling muistelee.

Seuran ollessa kymmenvuotias elimme perustajayhtiömme avustuksella kansainvälistä aikaa. Pelattiin Neighbours Cup Ruotsia vastaan 1996. Finnair Audi Open 1997 ja Audi Trophy 1998-1999. Järjestettiin Challenge Tour osakilpailut Pauli Pesosen kanssa vuosina 2001-2003. Junioritoimintakin sai vauhtia. Junnuleirinkin koko nousi 100 junioriin ja osa lähti USA:n yliopistoihin opiskelemaan. Joku sai jopa ammatin golfista. Tähän aikaan saimme neljännen ysin ja käytettävissä oli 36 reikää sekä Par 3-kenttä.

Helling kertoo, että seuran ollessa 20-vuotias, tehtiin sääntömuutos v. 2006, joka salli jäsenyyden ilman pelioikeutta ja seura kasvoi nopeasti nykyisen, lähes 2400 jäsenen suuruiseksi. Seura panosti vahvasti kansallisella tasolla golfin kehittämiseen Suomen Golfliiton kautta. Talma näkyi tavoitteidensa mukaisesti kansallisten kilpailujen tulosluetteloiden kärkipäässä ja sai useita Suomen mestaruuksia eri luokissa. Golf Talmasta tuli suurseura golfin suurkuluttajille. Pelioikeudet olivat haluttuja mutta junioritoiminta ei enää kasvanut.

Nyt seura on 30-vuotias ja puhallamme uutta henkeä junioritoimintaan. Viime keväänä 570 Sipoon 4-5 luokkalaista kävi tutustumassa golfiin ja tänä keväänä oli vuorossa 430 Keravalaista koululaista. Golfkerhoihin on heistä saatu kymmeniä uusia harrastajia, Helling kertoo tyytyväisenä kouluprojektien onnistumisesta. Olemme järjestäneet viime vuosina vuosittain yhden SM-kilpailun. Ladygolfissa meillä on vahvoja edustajia, midimiehet porskuttavat kansallisessa kärjessä ja seniorisarjoissa meillä on vankka ja laaja edustus. Näkyvimpiä ovat kuitenkin Suomen parhaat naisgolfarit Ursula ja Noora sekä heidän valmentajansa Petteri, Rainer lisää.

Haastattelu Hannu Vuorinen.