Henkilökuvassa puutarhuri Heidi Lassila

(tyhjä)20.08.2015

Golf Talman istutukset ovat upeat, miten klubin ympäristö on muodostunut tällaiseksi?

”Alunperin Golf Talman klubin ympäristön on suunnitellut Maj-Lis Rosenbröijer, joka oli aikansa merkittävä maisema-arkkitehti. Esimerkiksi klubin edustan pihlajat sekä aroniapensaat kuuluvat hänen alkuperäiseen suunnitelmaansa. Itse toimin Golf Talman puutarhurina ja vastaan klubin sekä par 3 ympäristöstä. Keväällä ja syksyllä toimin myös kentällä”

Millä perusteella lajikkeet valitaan?

”Lajikkeet valitaan helppohoitoisuuden perusteella ja myös peittävyys on tärkeä kriteeri. Eri lajikkeet pyritään valitsemaan siten, että niiden kukinta ajoittuu eri ajankohtiin, jolloin koko kesän ajan istutuksissa on väriä sekä näyttävää kukintaa. Korkeus ja kukinta-aika ovat tärkeimpiä perusteita valintaa tehdessä. Istutuksista löytyy todella monipuolisesti eri lajikkeita: peittokurjenpolvea, liljoja, pioneja, perhoangervoa, tähtimagnoliaa, syyshortensiaa, rantakukkaa ja kuuliljoja —vain muutaman mainitakseni. Myös metsämansikat ovat levinneet istutuksiin ja niiden on annettu olla, sillä niiden kukinta on kaunis. Joitakin lajikkeita on valittu myös se ajatus mielessä, että ravintolaan saadaan tarvittaessa helposti leikkokukkia. Päätimme myös laittaa klubin taakse yrtti-istutukset joista saadaan tuoreita yrttejä, kuten basilikaa ja persiljaa, ravintolan käyttöön.”

Miten päädyit puutarhuriksi?

”Lukion jälkeen vietin vuoden au pairina Itävallan Innsbruckissa ja sen jälkeen hain Lepaalle puutarhakouluun, joka on nykyään osa Hämeen ammattikorkeakoulua. Lepaalla kävin puistopuutarhurin, maisemasuunnittelun hortonomin sekä golfkentänhoitajan linjan —joten ammattitaitoni kehittyi todella monipuoliseksi.”

Kivointa työssäsi?

”Olen työskennellyt Golf Talmassa jo yli kymmenen vuotta. Omatoimisuus ja raikas ulkoilma ovat työn parasta antia. Myös pelaajien kanssa on mukava jutella ja heihin on ehtinyt vuosien varrella tutustua. Liikunnallisuus on myös työn positiivinen puoli, ei tarvitse miettiä kuntosalille lähtöä, kun töissä on saanut monipuolisesti liikuttua.”

Kuva13 DSC_1430