Hyvä etiketti griinillä

(tyhjä)21.08.2017

Puttausgriini on hyvin erikoinen paikka golffarille, lähes pyhä paikka. Puttaushan lienee golfpelin kaikkein tärkein, ratkaisevin ja vaikein osa peliä, edustaahan putit lähes puolta kaikista lyödyistä lyönneistä. Ehkäpä siksi kun griini on niin erikoinen paikka golffarille ja kun putteja kertyy kierroksella paljon, niin griinillä on varsin paljon etikettisääntöjä.

Piikkikengät

Astuessamme griinille meistä kukin huomaa että olemme saapuneet kentän arvokkaimmalle ja yhdelle 18:sta lähes pyhästä paikasta ja metallipiikkikengät voivat totta tosiaan helpostikin vahingoittaa näitä lähes sakraalisia osia kentästä. Piikkikengillä saa suurta vauriota aikaan jos huolimattomasti kiertää askeliaan – näin tehdessä saa aikaan repimisjälkiä, kuoppia ja vahinkoja joiden korjaantuminen voi kestää jopa viikkoja. Märällä säällä – pidetään peukkuja, että kuluva kausi olisi loppuosaltaan enempi aurinkoispainotteinen kuin kelluntaliivejä kaipaava – kosteaan nurmeen jää piikeistä varsin suuria reikiä, vaikka kuinka hyvin ja huolellisesti askeleensa asettaisi kohdalleen.

Olen kuullut kerrottavan, jopa ihan vakavalla naamalla, että piikit ovat hyvästä koska ne ilmaavat nurmea! Olen myös kuullut kerrottavan ajoista jolloin maapallon uskottiin olevan pannukakku ja että taudit ja sairaudet olivat pahojen henkien aikaansaannoksia. Onneksi ihmiset(kin) oppivat tekemällä asioita. Yksi suurista opeista (maapallon pyöreyden ja bakteerien & muiden pöpöjen ohella, tietty!) on se fakta, että piikkikengät vahingoittavat griinejä.

Onneksi harvalla klubituupparilla enää näinä päivinä näkee piikkikenkiä, vaan on siirrytty pehmeisiin, muovisiin kruunuihin joilla saa melko lailla yhtä hyvän, ellei jopa paremmankin pidon kuin metallipiikkikengillä ja ennen kaikkea onhan nämä modernit kenkämateriaalit GoreTex kalvoineen paljon mukavampia käyttäjälle kuin puolen tuuman paksusta nahasta väännetyt kengät, jotka jäykkyytensä puolesta voisivat toimia lähestulkoon laskettelumonoina! Merkittävällä osalla pelaajista näkyy myös kruunuttomia pelijalkineita, lähes tennarimaisia tossuja – hyvä niin, mukavuus kunniaan!

Astuminen pallon linjalle

Toinen asia minkä kukin pelaajan tulee huomata hetimiten astuessaan griinille on sinne päätyneiden pallojen sijainti. On tärkeää huomata kaikki pallot griinillä – näin pystyy välttämään astumasta kanssapelaajien puttilinjoille ja täten välttää ISON hammasten kiristelyn kanssapelaajien kasvoilla.

Vaikka on väitetty, että alle sata kiloiset eivät jätä jälkiä griinin pintaan ja että onhan griinin joka neliösentillä joku joskus jalkansa asettanut, mutta fakta on, että jälkiä jää – ei välttämättä suuren suurta, mutta pienempikin tuore painauma riittää. Mieti tilannetta, että olet puttaamassa ”lähes varmaa” seitsemän metristä pirkkoputtia ja suoralla linjalla etevä pallo muuttaa kulkusuuntaansa kanssapelaajan jalanjäljestä ohittaen kupin muutaman sentin etäisyydeltä – voit varmaan erittäin elävästi kuvitella sielusi sinisillä silmilläsi millaiset tunteet ryntäävät pintaan jos näin pääsee tapahtumaan. Siispä, vältä astumista toisten puttilinjoille, se osoittaa että huomiot ja kunnioitat kanssapelaajiasi.

Poikkeuksetta paras ja varmin tapa lähestyä omaa palloa on kulkea kanssapelaajien pallojen takaa – näin tehden osoitat kanssapelaajille olevasi kohtelias, etikettitietoinen golffari. Jos tämä ei syystä tai kolmannesta ole mahdollista (lue: olet liian laiska kävelläksesi muutaman lisäaskeleen ja haluat oikaista), niin astu reilusti oletetun puttilinjan yli.

Pallon alastulojälkien korjaaminen

Yksi golfin hienoimmista hetkistä on seurata palloa onnistuneen lähestymislyönnin jälkeen kiitämässä kauniissa korkeassa kaaressa ilmojen halki kohti viheriötä, laskeutuvan, pompahtaen kerran tai pari, spinnillä tai ilman sitä ja lipuvan vääjäämättä kohti kuppia – joskus jopa tiensä kuppiin löytäen. Ennen kuin kaivat tuloskorttia esiin ja alat piirtämään korttiin pirkkoa oikeuttavaa numeroa, niin jäitä hattuun – muista, että pallosi laskeutui kauniilta, lähes kiertoratamaisen korkealta lentoradaltaan griinin herkälle pinnalle ja vääjäämättä sinne jäi jälki pallon ensikosketuksesta nurmen kanssa.

Alastulojäljen suuruus riippuen millaisella nopeudella, eli suoraan verrannollisesti kuinka korkealta pallo tuli griinille, griinin rakenteellisesta kovuudesta ja kuinka märkää / kosteaa / kuivaa griinin maaperä on. Nyt on oikea aika kaivaa taskusta esiin jokaisen golffarin tärkein työkalu kentänhoidollisesta näkökulmasta katsottuna, eli GRIINIHAARUKKA. Griinihaarukkaa(kin) voi käyttää oikein tai väärin – oikea tapaa käyttämällä alastulojälki saadaan hoidettua niin hyvin kuntoon, että alastulojälki todellakin saadaan katoamaan ja jäljelle jää tasaisen sileä pinta, jollaista jokainen golffari toivoo löytyvän omalta puttilinjalta. Kentänhoitohenkilökuntakin kiittää kädet kyynärpäitä myöden ristissä tällaisia jälkiä korjaavia golffareista. Muista, että sinä itse nautit golffista monen piirun verran enemmän kun griinit on kunnossa, eli alastulojälkien korjaus parantaa meidän jokaisen peliä!
On huomioitava, että lähestulkoon poikkeuksetta pallo iskeytyy griinin pintaan kulmassa, ei pystysuoraan taivaalta – olkoonkin että se joskus siltä saattaisi näyttää. Tästä laskeutumiskulmasta johtuen pallon liike-energia pallon massan ohella (1/2 mv2, eli iskuenergian kaava – siis jotain opin koulun penkillä ja sen edelleen muistan!) tuppaa työntämään nurmea tieltään – aiheuttaen haitarimaisen lopputuloksen nurmen pinnassa ja jopa pieni repeämä, mistä multa saattaa paistaa läpi, on mahdollinen nurmessa.

Syntynyt kuoppa mahdollisine haitarimaisuuksineen poistetaan griinihaarukalla, siten että griinihaarukan yläosa (siis se osa josta pidät kiinni sormillasi) liikkuu kraateria kohti pienin liikkein. Koskaan ei yhdestä kohdasta työntäminen riitä, vaan tarvitaan useampi työntö eri kohdista alastulojäljen ympäriltä ja aina kraaterin keskustaa kohden. Varovasti työstä epätasaisuudet pois. Älä koskaan äläkä milloinkaan yritä kammeta griinihaarukalla maata ylöspäin kuopan alapuolelta – näin tehden vahingoitat ruohon juuria ja hidastat tai pahimmassa tapauksessa estät ruohon kasvun ko. kohdassa. Viimeistele työ tasoittamalla jälki putterin tai kengän pohjallasi (metallipiikkikengät poislukien).

On paljon mahdollista, että alastulokuopasta on irronnut kokonainen pala ruohoa – valitettavasti tämä irronnut pala ei enää juurru, joten sen asettelusta syntyneeseen kuoppaan ei ole hyötyä. Sinulla on aikaa odotellessa muiden puttauksia, niin käytä aika hyväksi ja korjaa toisten etiketistä piittaamattomien golffareiden alastulojälkiä. Kenttähenkilökunta sekä kanssapelaajat kiittävät ja ennemmin tai myöhemmin Golfin Jumalat palkitsevat sinut hyvistä töistäsi kentän kunnon parantamiseksi.

Pallon merkkaaminen

Golfin säännöt sallivat viheriöllä olevan pallosi merkkaamisen, nostamisen ja puhdistamisen (S 16.1b ja S 20.1). Aseta kolikko, merkkinappi tai muu vastaava esine heti pallosi taakse, reiästä kauimmaiselle puolelle. Nyt voit nostaa pallosi ja puhdistaa sen. Pallon putsaaminen mahdollistaa pallon tasaisen pyörimisliikkeen seuraavalla lyönnilläsi kohti kuppia ja merkkinasta varmistaa, että pallo asetetaan juuri oikeaan lyöntikohtaan. Jos pallosi makaa toisen pelaajan puttilinjalla, voit siirtää merkkinastaasi aina yhden tai useamman mailanlavan mitan verran sivuun oletetulta puttilinjalta. Muista siirtää merkkinasta takaisin alkuperäiseen paikaan – muuten 2 penaltia (lyöntipeli) tai reiän menetys (reikäpeli) säännön 20-7 mukaan.

Merkattuasi, nostettuasi ja putsattuasi pallosi anna kauempana lipusta oleville pelaajille rauha lyödä omat lyöntinsä, mutta mieti samalla oma puttisi toteutus lukemalla griini valmiiksi, jotta oman lyöntivuorosi tultua voit asettaa pallon merkkisi osoittamaan paikaan ja lyödä pallo kupin pohjalle ilman pidempiä mietiskelyjä ja tuumaustalkoita. Ainakin harjoituskierroksilla on hyvä harrastaa ns. ready golf:ia, eli pelaaja joka on valmis ja pallonsa luona pelaa, vaikkei olisikaan lyöntivuorossa reiän etäisyyden perusteella – tällä voidaan nopeuttaa peliä.

Lipun nostaminen ja sen huoltaminen

Golfin säännöissä sanotaan yksiselitteisesti, että et saa osua palolla lipputankoon kun palloa pelataan griiniltä (S 17.3c). Rankkuna tästä seuraa reikäpelissä reiän menetys ja lyöntipelissä 2 penaltia ja pallo pelataan siitä kohdasta mihin se pysähtyy. Mikäli pallosi osuu lipputankoon lyötynä viheriön ulkopuolelta, niin good for you ja aina parempi jos lipputanko ohjaa pallosi kuppiin! Viheriöllä pelatessa lippu tulee aina poistaa kupista ennen pallon menoa kuppiin.

Poistaaksesi lipun kupista – yksinkertaisesti nosta lippukeppi suoraan ylös ja vältä lipun kepin minkään osan koskettamista reiän reunoihin. Parasta on siirtää lippu kokonaan viheriöltä pois, mutta laiskoja kun olemme, niin usein lippu jätetään griinille. Tällöin on erityisesti huomioitava pari asiaa: a) lippu asetetaan / lasketaan varovasti maahan välttäen painaumien tai suoranaisten kuoppien syntymistä ja b) lippu asetetaan kohtaan missä se ei missään mahdollisessa tai mahdottomassa tilanteessa päädy putatun pallon tielle. Lipputanko ei myöskään ole nojausteline sillä sen voi saada rikki ja sillä painaa helposti viheriön pintaan jäljen – siispä vältä sitä. On hyvän golfetiketin mukaista huoltaa lippua kanssapelaajille. Yleensä huoltajana toimii lähimpänä lippua olevan pallon omistaja. Sikäli mikäli kaikki pelaajat näkevät omista lyöntipaikoistaan kupin, niin lipun voi poistaa ennen ensimmäistä puttia ja asettaa se asianmukaisesti, mielellään griinin ulkopuolelle.

Huoltajan on huolehdittava ettei pallo pääse osumaan lippuun ja että lippua huolletaan asianmukaisesti – ei muodosteta varjoa puttauslinjalle, ei anneta lipun läpättää tuulessa ja ennen kaikkea – hyvä huoltaja muuttuu ”läpinäkyväksi”. Tällä tarkoitetaan ettei lipun huoltaja ei hypi, heilu, kaiva nenäänsä, ääntele, juttele, katsele Seutulaan laskeutuvia lentokoneita, rapistele energiapatukan pakettia tai tee mitään mikä voisi häiritä lyövää pelaajaa. Tosin on pelaajia joita häiritsee lähes kaikki mahdollinen ja mahdoton, jolloin parasta olla hiljaa paikallaan ja toivoa että ”häiriintyneen” pelaajan putti löytää tiensä kupin pohjalle.

Kanssapelaajien ei tulisi seisoa aivan puttaajan tai hänen oletetun puttilinjan läheisyydessä, jotta puttaajalle annetaan rauha tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Aamu- ja iltakierroksilla sekä syksyn lähestyessä varjot voivat muodostua varsin pitkiksi – toisia pelaajia kunnioittava ja huomioiva pelaaja sijoittautuu griinillä siten, että hänen varjonsa ei lankea kanssapelaajan puttilinjalle.

Itse huoltajana toimiessani, toisen juuri putatessa, harkitsisin kerran jos kolmannenkin aukaisisinko suutani vaikka lyöjän sähkökäyttöinen bägikärry lipuisi hiljakseltaan kohti läheistä vesiestettä, ehkä joku toinen voisi siitä pelaajaa huomauttaa kesken lyönnin. Pallon ollessa liikkeellä voidaan lippu nostaa pois reiästä ja siirtää se asianmukaiseen paikaan – olettaen ettei toiset pelaajat tarvitse lipun huoltamista. Viimeistään pallon ollessa liikkeessä vinkkaisin pelaajaa vettä lähestyvästä kärrystään.

Griinin lukeminen

Griinin lukeminen on varmaankin yksi golfin vaativimpia, ellei jopa vaativin tehtävä – liittyen saumattomasti pelin vaikeimpaan lyöntiin, eli puttaukseen. Tässä prosessissa kukin pelaaja yrittää parhaan kykynsä, taitonsa ja kokemuksensa mukaisesti tulkita pallon tulevaa kulkurataa huomioiden griinin pinnanmuodot, kallistukset, ylä- ja alamäet, stimp arvon, tuulen suunnan & voimakkuuden, auringon sijainnin, griinin pinnan mahdolliset kosteudet ja/tai märkyydet, ruohon kasvu- ja leikkuusuunnat, mahdolliset kanssapelaajien puttien pallonkäyttäytymiset, etäisyyden reikään sekä omaa kykyä suorittaa sellainen lyönti minkä em. pähkäilyn tuloksena on päättänyt suorittaa – ja kaiken suunnittelun ja pähkäilyn jälkeen lyönnin muuttaminen 10 millisekuntia ennen puttausta on melko varma resepti katastrofiin…

Kannattaa ehdottomasti seurata kanssapelaajien putteja, mutta ei ole etiketin mukaista seistä suoraan pelaajan tai reiän takana kun toinen lyö. Joskus näkee kanssapelaajan siirtyvän pallon liikkuessa katsomaan puttilinjaa ja sitä ei ole missään kielletty ja oikein rehti pelaaja jopa siirtyy pois lyöntipaikaltaan, jotta taakse ilmestynyt pelaaja saa esteettömän näkymän puttiin. Harvinaista, mutta viimeisen päälle etiketin mukaista!

Yleisiä griinietikettiohjeita

Griini on kuin kirjasto – suu supussa, ei juoksemista, hyppimistä eikä muutenkaan mitään häiriökäyttäytymistä. Yleensä ensiksi pallon reikään saattanut pelaaja noutaa lipun griinin ulkopuolelta ja asettaa sen kupin reunoja koskematta kuppiin kun ryhmän viimeinen pelaaja on nostanut pallonsa pois kupista. Tällä tavalla säästetään hiukan aikaa ja nopeutetaan kentän kiertoa.

Täytä tuloskorttisi vasta seuraavan reiän tiiauspaikalla – näin takananne tuleva ryhmä pääsee jatkamaan peliään ilman turhia odotuksia.

Älä jää harjoittelemaan griinille missattua puttia, etenkään jos toiset pelaajat joutuvat odottelemnaan omaa lyöntiään harjoittelusi vuoksi. Hyvän tuloksen aikaansaamat dopamiinihurmostilat kannattaa jättää griiniltä poistumisen jälkeiseen aikaan, jottei hidastuteta seuraavan ryhmän peliä.

Sikälimikäli et ole kierroksella Jonathan Spiethin tai Rory McIlroy:n kanssa, niin ei ole aivan välttämätöntä kehua jokaista kanssapelaajan puttia hihkumalla esim: Ur da Man! Toki hyvin tehdystä putista tulee iloita ja kanssapelaajaa voi siitä kehua – sitä ei säännöt eikä etiketti kiellä keneltäkään.

Bägit, trolleyt ja autot on tietysti jätetty pääsääntöisesti griinin sille puollelle mistä siirrytään seuraavalle tiille. Tämä tieto/taito on mielestäni yksi green card kurssin tärkeimmistä tehtävistä ja toitotan tätä varsin triviaalia, mutta niin monesti kokeneemmiltakin golffareilta unohtuvaa asiaa, varmaan vielä kuolinvuoteeltanikin. Toivottavasti kuitenkin saan tätä gospelia levittää vielä hyvän aikaa!

Turvallisia, nautinnollisia, ripeitä ja etiketinmukaisia pelikierrosta toivotellen,
Mikko
kapteeni

lähde: olen lainannut tekstiä ja ideoita Maci Walkerin Good Etiquette On The Green, 30.12.2014