Kapteenin syysterveiset

GT ry, Kapteeni27.09.2024

Kausi lähenee loppuaan ja syksy on mitä ilmeisemmin saapunut. Päivät lyhenevät ja olosuhteet ovat muuttuneet kosteammiksi. Lisäksi puista putoavat lehdet aiheuttavat päänvaivaa palloja etsiessä.

Nyt syyskaudella oli vielä useita kilpailuja. Finnish Tourin finaalissa Nordcenterissä Niklas Lindstörm onnistui hienosti pelaten sijalle viisi ja Samu Kyntölä täydensi menestystä sijoittumalla kymmenen parhaan joukkoon. Syksyn joukkuekisoissa parhaiten menestyi miesten mid-joukkue Uudessakaupungissa sijoittuen viidenneksi. Huomionarvoista oli myös Tommi Kylä-Kailan ja Tuija Lindvallin valinnat EM-joukkueisiin.

Kilpailukalenterit täyttyvätkin nyt meillä, ja muissa seuroissa, päätöskilpailuista sekä erilaisista scrambleista, joihin suosittelen vahvasti osallistumaan, sillä niissä ei pakoteta, vaan nautitaan syyspeleistä samalla hauskaa pitäen. Nautittavuutta lisää monesti kenttien hyvä kunto, vaikkakin kentänhoitotyöt ovat alkaneet ja saattavat haitata pelaamista hetkellisesti. Etenkin nyt syksyllä, kun kentät ovat meillä hyvässä kunnossa, kannustaisin kaikkia korjaamaan huolellisesti pallojen alastulojäljet griineillä sekä divotit väylillä. Myös bunkkereiden haravoinnista, tai oikeastaan haravoimattomuudesta, olen saanut palautetta pitkin kautta. Pelinopeuteen kannattaa myös kiinnittää erityistä huomiota. Se korostuu entisestään nyt syksyllä valon määrän vähetessä ja päivien lyhentyessä. Pelaamalla ripeästi annamme useammalle mahdollisuuden pelata täysi kierros ja pelinautinto kasvaa kaikilla, kun ei tarvitse odotella. Usein peli saattaa huomaamatta parantua, kun jättää ylimääräiset speksailut pois ja antaa mennä vaan.

Mennyttä kautta on värittänyt kastelujärjestelmän remontti, joka on edennyt mallikkaasti. Suhteessa sen aiheuttamiin muutoksiin kilpailukalenterissa ja kenttien peluutuksessa, on kausi sujunut meillä hyvin. Henki kentällä on omin silmin ja korvin ollut positiivinen läpi kauden sekä optimistinen ensi kautta ajatellen. Uskon, että saamme nauttia entistä paremmista olosuhteista ensi kaudella. Kilpailumenestystä on tullut kautta linjan edustuspelaajiston, joten voisi kai sanoa jo ennestään hyvien harjoitusalueiden parantumisen auttaneen tässä. Ainakin itse olen saanut todistaa seuran omilta pelaajilta vakuuttavaa lähipeliosaamista kierroksilla ja kilpailuissa.

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Päätöskisa ja -tapahtuma odottelevat ovella sekä vielä lisäksi kinkkuscramble, joka tätä kirjoittaessa oli mennyt jo täyteen. Päätöskilpailuun mahtuu vielä, joten kaikki mukaan viimeiseen koitokseen ja nauttimaan ravintolan loihtimista kisaherkuista. Toki pelaamista jatketaan tavalliseen tapaan niin pitkään kuin kelit sen sallivat ja kenttä pysyy auki. Näin loppukaudesta on välistä hauska kikkailla ja kokeilla kaikkea, niin suosittelen esimerkiksi pelaamista puolisetillä tai vaikka kahdella tai jopa yhdellä mailalla. Hauskaa harjoitusta, kun tulee välistä kinkkisiä paikkoja ja joutuu lyömään erilaisia lyöntejä. Käykää myös kokeilemassa iltagolfia lamppujen valossa Par 3 kentällä.

Nähdään vielä syksyllä kentällä ja nautitaan peleistä!

Syysterveisin
Elias, kapteeni