Master 1:n uusi väylä otetaan käyttöön heti kauden avauksessa

GT Oy, Kenttä13.04.2023

Edit 13.4.2023

Masterin ensimmäisen väylän uudistus on valmis ja uusi väylä päästään ottamaan käyttöön heti kauden avauksessa. Uusi 48-tii otetaan myöskin käyttöön heti kauden alusta lähtien. Uusi väylä parantaa Masterin ensimmäisen väylän pelattavuutta merkittävästi sekä lisää Masterin 7:n väylän viheriön turvallisuutta, kun nyt uuden ykkösväylän avaus suuntautuu aikaisempaa turvallisemmin kauemma seiskan viheriöstä. Kesän edetessä ja ruohon kasvun alkaessa uuden ykkösväylän oikealle puolelle jäävän vanhan väylän annetaan alkaa kasvaa raffipituuteen, jolloin uuden väylän tarkka oikea reuna päästään leikkaamaan oikealle kohdalleen. Uuden väylän oikealle puolelle on myös suunnitteilla puuistutuksia, joita ollaan tekemässä kesän edetessä.

Alla oleva kuva viime kesältä 2022 kylvöjen lähdettyä kasvuun ja bunkkerin odottaessa vielä viimeistelyä.

 

Alla olevassa työkuvassa on väylän havainnesuunnitelma, josta on nähtävissä mm. väylän suunnitellut pituudet ja sen kulku.