Naistoimikunta esittäytyy

(tyhjä)31.08.2015

Naistoimikunta on urheiluseura, joka järjestää tapahtumia ja kilpailuja Golf Talman naispelaajille. Toimikunnan tarkoitus ja tavoite on aktivoida naisia pelaamaan ja kilpailemaan. Toimikunnan järjestämät kilpailut kehittävät pelitaitoa, ja ovat loistava tilaisuus tavata toisia naispelaajia. Lisäksi toimikunta tuo esille naispelaajien toiveita ry:n hallituksessa, ja toimikunta myös suunnittelee naisten tapahtumat ja miettii kilpailujen tarjoilut ja palkinnot. Naistoimikunnan toimintaa johtaa ladykapteeni Kirsi Ahlfors, joka on vetänyt toimintaa jo neljän vuoden ajan.

Tänä vuonna naistoimikunnan tapahtumiin on osallistunut enemmän pelaajia kuin koskaan aikaisemmin. Naistoimikunnan järjestämiin tapahtumiin, kuten samppaanjaa & mansikoita sekä yötön yö -kilpailuun, kutsutaan osallistumaan naisten lisäksi myös Golf Talman koko seura. Myös hyväntekeväisyys näkyy naistoimikunnan toiminnassa: SOS lapsikylän, naisten pankin sekä lastensairaalan hyväksi on kerätty varoja. Tällä hetkellä Golf Talman naistoimikunnassa toimii 7 naista, ja naistoimikunta ottaa avosylin vastaan naiset, jotka ovat kiinnostuneita naistoimikunnasta ja haluavat osallistua sen toimintaan.

Naisten päätöskilpailu pelataan 17.09.2015 ja kilpailun jälkeen nautitaan klubilla yhteinen illallinen. Tilaisuuteen kannattaa tulla paikalle, sillä se päättää naisten kauden, ja siellä on mahdollisuus ideoida tulevaa kautta. Illallisella voidaan esittää kehittämisideoita ja kertoa mielipiteitä siitä, missä ollaan onnistuttu tällä kaudella, ja mitä voitaisiin mahdollisesti vielä kehittää.

Jos et halua kilpailla, mutta haluaisit osallistua päätöskilpailun illalliselle, onnistuu se ottamalla yhteyttä: [email protected]

Naistoimikunta kutsuu lämpimästi kaikki Golf Talman naiset osallistumaan kauden päättävään kilpailuun.

DSC_1741