Julkaistu

SM-kisailua ja Mid-miehiä

Kaksi eaglea tehnyt Golf Talman Niina Liias sijoittui SM-kisoissa kymmenenneksi (kuva: Tomi Natri)

Etelä-Pohjanmaan Golf toimi näyttämönä tämän vuoden lyöntipelin SM-kilpailuille. Nelipäiväinen kilpailu oli varmasti hyvä koettelemus monelle pelaajalle ja kenttä on omiaan haastamaan pelaajat täysimittaiseen kilpailuun. Talmalaisista ainut cutin tehnyt löytyi naisten puolelta. Juuri edustuspelaajiimme liittynyt Niina Liias sai koneet kunnolla käyntiin vasta viimeisenä päivänä ja takamatkaa oli kerennyt kertyä jo hiukan liikaa. Kuitenkin tuloksin 75-73-79-68 sijoitus oli juuri kymmenen parhaan joukossa ja viimeisestä kierroksesta jäi varmasti hyvä fiilis seuraavia kisoja ajatellen.

Midit olivat puolestaan taistelemassa maineesta ja Clicgeareista Tapiolassa. Parasta osaamista Talmalaisista esitti Mikael Grönlund (74-72 T10). Omintakeisella tyylillä palloa pehmeästi puttaava Mikke ei tuloskorttiinsa kirjauttanut yhtään bogia huonompaa tulosta, joten ainakin katastrofit ovat pysyneet poissa kortista. Seuraavalla kerralla saa jättää myös bogit pois. Muita Talmalaisia 30:n parhaan joukkoon yltäneitä olivat Jukka Happonen (74-74, T24) ja Otto Manerus (71-77, T24).

Peter ”Puhis” Puhakka

Julkaistu

Rainer Cup 2020 – joukkueet valittu

Vuoden 2020 Rainer Cup pelataan lauantaina 1.8.2020.

Kapteenit Max Lappalainen ja Sami Mäenpää ovat valinneet joukkueensa pelaajat sekä apukapteenit seuraavan vuoden kapteeneiksi:

MIDIT (+35 v)
Mäenpää Sami, kapteeni
Floor Onni
Happonen Jukka
Hyvärinen Kimmo
Jantunen Petri
Järvinen Tero
Kosunen Tero
Kylä-Kaila Tommi, apukapteeni
Lindqvist Ossi
Malinen Eero
Suo Marko
Uhlenius Jan Henrik
Vartiainen Antti-Pekka

MIEHET (max 34 v)
Lappalainen Max, kapteeni
Haukka Aleksis
Haukka Elias
Huttunen Joonas
Kotiranta Mika
Lindström Niklas
Ovaska Verneri
Peussa Antti
Rantalankila Juuso
Ronkainen Iiro
Sepponen Eetu, apukapteeni
Torkkeli Sami
Vainikka Kasper

Lue lisää Rainer Cupista täältä

edit: MIDIEN Tomi Montell vaihtunut Tero Kosunen

Julkaistu

Miesten sählyvuoro sunnuntaisin

Mid- ja miestoimikunnan talviharjoittelukausi pyörähtää käyntiin 10.11.

Kaikille Golf Talman miesjäsenille avoimien sählyvuorojen aikataulu talvikaudelle 2019-20:

Sunnuntaisin klo 16:30 – 18
10.11.2019 – 29.3.2020
-pl. 22.12.

Kaikki Golf Talman miesjäsenet ovat tervetulleita mukaan, ikään tai taitotasoon katsomatta!

Sählyvuorot ovat pelaajille maksuttomia.

Ilmoittautuminen ennen ensimmäistä käyntikertaa lähettämällä viesti ”sähly: etunimi sukunimi” whatsappilla numeroon 0400 483040. Ilmoittautujat lisätään keskusteluryhmään, jossa vuoroille ilmoittaudutaan ja tiedotetaan mahdollisista muutoksista tai vuorojen peruuntumisista tms. Aikaisemmin mukana olleiden ei tarvitse liittyä uudelleen.

Paikka: Talman koulun liikuntasali
Varusteet: oma maila ja sisäpelikengät

Lisätietoja: [email protected]

Julkaistu

Mitalisade jatkuu – nyt SM-pronssia mideille

Suomen mestaruutta puolustava Golf Talman mid-miesten joukkue sijoittui kolmanneksi 21.-22.9.2019 Kankaisten Golfissa pelatuissa joukkue SM-kilpailuissa.

Joukkueessa pelasivat Jukka Happonen, Joonas Huttunen, Eero Malinen ja Antti-Pekka Vartiainen. Joukkueen kapteenina toimi Petri Jantunen.

Kilpailun täydelliset tulokset löytyvät täältä.

Katso myös uutisraportti aiheesta täältä.

Julkaistu

Miesten sählyvuorot torstaisin ja sunnuntaisin

Mid- ja miestoimikunnantalviharjoittelukausi pyörähtää käyntiin 18.10.

Kaikille Golf Talman miesjäsenille avoimien sählyvuorojen uudet aikataulut ovat selvillä:

Torstaisin klo 17:30 – 19
18.10.2018 – 28.3.2019
-pl. 6.12. ja 20.12.

Sunnuntaisin klo 17:30 – 19
21.10.2018 – 31.3.2019
-pl. 23.12.

Kaikki Golf Talman miesjäsenet ovat tervetulleita mukaan, ikään tai taitotasoon katsomatta!

Sählyvuorot ovat pelaajille maksuttomia.

Ilmoittautuminen ennen ensimmäistä käyntikertaa lähettämällä viesti ”sähly: etunimi sukunimi” whatsappilla numeroon 0400 483040. Ilmoittautujat lisätään keskusteluryhmään, jossa tiedotetaan mahdollisista muutoksista tai vuorojen peruuntumisista tms. Aikaisemmin mukana olleiden ei tarvitse liittyä uudelleen.

Paikka: Talman koulun liikuntasali
Varusteet: oma maila ja sisäpelikengät

Lisätietoja: [email protected]

Julkaistu

Miesten sählyvuorot keskiviikkoisin ja sunnuntaisin

Mid- ja miestoimikunnan talviharjoittelukausi pyörähtää käyntiin 18.10.

Kaikille Golf Talman miesjäsenille avoimien sählyvuorojen uudet aikataulut ovat selvillä:

Keskiviikkoisin klo 17:30 – 19
18.10.2017 – 28.3.2018
-pl. joulutauko 6.-20.12.2017

Sunnuntaisin klo 16 – 17:30
22.10.2017 – 25.3.2018
-pl. joulutauko 17.-31.12.2017

Kaikki Golf Talman miesjäsenet ovat tervetulleita mukaan, ikään tai taitotasoon katsomatta!

Sählyvuorot ovat pelaajille maksuttomia.

Ilmoittautuminen ennen ensimmäistä käyntikertaa lähettämällä viesti ”sähly: etunimi sukunimi” whatsappilla numeroon 0400 483040. Ilmoittautujat lisätään keskusteluryhmään, jossa tiedotetaan mahdollisista muutoksista tai vuorojen peruuntumisista tms.

Paikka: Talman koulun liikuntasali
Varusteet: oma maila ja sisäpelikengät

Lisätiedot: [email protected]

Julkaistu

Midien ja miesten talviharjoittelu

Midien ja miesten talviharjoittelu – sählyä nyt myös torstaisin

Talviharjoittelukausi on pyörähtänyt käyntiin.

Midit harjoittelevat talven aikana perinteiseen malliin Malmin Green Golfissa lyöntiharjoittelun merkeissä ja pelaamalla sählyä Talman koululla.

Sählyvuoro on perinteisen lauantaivuoron lisäksi nyt myös torstai-iltaisin.

Myös muiden ikäryhmien miespelaajat ovat tervetulleita mukaan sählyyn.

Sähly:
22.11.2014 -11.4.2015:
-lauantaisin klo 14-15.30 (pl. 6.12., 13.12. ja 20.12.).
-torstaisin klo 18:30-20:00 (pl. 18.12.,25.12. ja 1.1.)

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Jouni Pyy: 040 528 5151

Lyöntiharjoittelu:
30.10.2014 – 1.4.2015:
keskiviikkoisin klo 18-19 (pl. 24.12. ja 31.12.).

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Timo Pulkkinen: 040 501 9304 / [email protected]